Kausikatsaus: Hopeaa sarjanousijalle

Varmasta karsijasta finaaleihin
Sarjanousija Laser HT:n paluukausi Suomi-sarjaan ylitti jopa seurajohdon odotukset.
– Altavastaajana lähdettiin kauteen, joku jopa sanoi, että putoamiskarsintaan Laser HT joutuu varmasti, kommentoi manageri Bergman.
-Pelin kehittyminen syksyn mittaan loi meille kyllä uskoa kauteen, vaikka pientä notkahdusta talven pimeimpinä hetkinä nähtiinkin. Hienosti sieltä kuitenkin noustiin, kertasi Bergman kautta.
Laser HT:n ensimmäiset viisi ottelua sarjassa sujuivat mollivoittoisesti, kun näistä napsahti tilille vain yksi voitto. Suunta kääntyi kuitenkin hienosti syksyn aikana, kun seuraavat 15 ottelua tuottivat uskomattomasti 13 voittoa.
Marraskuussa saapui myös koko seurayhteisölle mieleinen uutinen, kun jo seuralegendaksi kasvanut Joonas Jakola liittyi joukkueeseen.
Joulukuun pimeys ei Laser HT:lle sopinut, kun kuukausi mentiin ilman voittoja ja joulutauko tuli joukkueelle juuri oikeaan aikaan.
Vuosi 2026 käynnistyi heti voitokkaasti, kun Laser HT kaatoi ”paikallisvastustajansa” Raahen 1-5. Tammikuu sopi joukkueelle muutenkin hienosti, kun kuukauden kuudesta ottelusta tappio tuli vain runkosarjavoittaja LeKiä vastaan. Vuodenvaihteen aikaan joukkueessa nähtiin myös muutoksia, kun joulukuun alussa Jesse Kallinen siirtyi Seinäjoelta Ouluun ja joulutauon aikana myös maalivahti Leevi Mäkelä liittyi joukkueen riveihin.
Helmikuu käynnistyi heikosti, kun JHT kävi runsasmaalisella ryöstöretkellä Oulunsalossa. Playoffeihin päästiin kuitenkin lähtemään voittoputkessa, kun JHT, S-Kiekko ja Muik Hockey kaatuivat vielä viimeisten viikkojen aikana.
-Meidän selkeä linja oli, että joukkue on valmis 15.2. Tämä myös piti ja siirtorajalla saatiin naarattua erinomaisia pelimiehiä mukaan. Tämä myös auttoi meidän U20 joukkuetta, kun pystyimme sinne vapauttamaan pelaajia, kertoi Bergman helmikuun tapahtumista.
Siirtorajalla joukkueeseen liittyi neljä uutta pelaajaa, kun ensin Alex Liniaev saapui lainalle Forssasta, 15.2. taas joukkueeseen liittyivät ensin hyökkääjät Eemeli Boelius ja Veeti Matikainen S-Kiekosta, sekä puolustaja Saku Ilmola Riemusta.
Myös U20 joukkue pääsi nauttimaan joukkueen vahvistuksesta managerin kertoman mukaisesti. Tällä hetkellä U20 joukkue on toisena Mestiksen karsintasarjassa, josta kaksi parasta joukkuetta nousevat ensi kaudelle U20 Mestikseen. Joukkueella on vielä kaksi peliä karsintasarjaa jäljellä tänä viikonloppuna, joista voitot ottamalla joukkue varmistaa paikkansa Mestiksessä.

Kevät päätökseen Raksilassa
Laser HT jäi runkosarjassa viidenneksi ja ensimmäisellä kierroksella vastaan asettui yksi Suomi-sarjan suurista ennakkosuosikeista SaPKo. Puolivälierät käynnistyivät huonosti, kun ensimmäinen ottelu Savonlinnassa päättyi SaPKon 7-1 voittoon.
Ensimmäisen ottelun jälkeen joukkueen johtavat pelaajat ottivat suuren roolin ja Laser HT marssi välieriin voitoin 5-2, 1-5 ja 5-1.
-Kyllähän Kovaniemi (pudotuspelien pistepörssin voitto), Korhonen (pudotuspelien puolustajien pistepörssivoitto) ja Mäkelä (koko pudotuspelien maalivahtitilastojen kolmas ja yli viisi ottelua pelanneiden paras) olivat meidän kauden menestyksen takuumiehiä.
-Samalla myös tärkeää pelaajien ulkopuolelta huomioida meidän änäritason huolto, he olivat elementissään ja uskallan myös sanoa, että ainakin SaPKo ja LeKi sarjat voitettiin paljolti meidän huollon tarkan aikataulutuksen, matkojen, ravinnon ja levon suunnittelulla, kertoo Bergman kevään tärkeimmistä hahmoista.
LeKi sarjassa Laser HT todella jatkoi siitä mihin puolivälierasarjan lopetti, kun Laser HT kaatoi runkosarjavoittajan suoraan 3-0 voitoin. Ensimmäinen kamppailu Lempäälässä oli erittäin tiukka 2-3 voitto, Oulunsalossa kotiyleisö kantoi Laserin hurmoksessa 6-1 voittoon ja ratkaiseva kamppailu Lempäälässä päättyi 3-5.
Finaaleihin kotihalli siirrettiin Raksilaan ja oululaisyleisöä saatiinkin kahteen kotiotteluun yhteensä tasan 2000 katsojaa. Täten Laser HT:n yleisökeskiarvo pudotuspeleihin oli hieno 554, finaaleissa keskiarvo oli 1000 katsojaa.
Finaaleissa Laser HT joutui lopulta taipumaan, kun Haukat vei otteluvoitoin 3-1. Ensimmäiset kaksi ottelua olivat juuri niin tiukkoja, kuin finaaleiden kuuluukin olla, mutta oululaisittain kääntyivät ikävä kyllä väärin päin. Molemmat ottelut menivät jatkoajalle, jossa Haukat onnistui kairaamaan itselleen voiton. Kolmannessa ottelussa Järvenpäässä Laser HT nappasi 3-7 voiton, mutta Raksilassa lopulta sarjanousijan bensa loppui isojen matkustusmäärien ja kovan rasituksen jälkeen, joten Haukat nappasi itselleen 1-5 voiton ja mestaruuden.
-Älyttömän hieno tarina ja kausi joukkueelta, nälkäähän tästä jäi mukavasti ensi kauteen meille ja samalla myös onnittelut Haukoille mestaruudesta ja tsemppiä Mestiskarsintoihin, päättää Bergman kauden muistelun.

Kiitokset kaudesta 2025-26
”Erittäin menestyksekäs kausi kaikin puolin. Palautettiin se uskottavuus seuraan, mistä aikaisemmin puhuttiin ja nostettiin Laser HT taas kaikkien tietoisuuteen. Iso kiitos tästä pelaajille, valmennusryhmälle, taustajoukoille, sponsoreille ja kannattajille. Tästä on erittäin hyvä lähteä taas parantamaan toimintaa pari napsua ensi kaudelle. Seuran tavoitteet ovat korkealla ja tämä kausi osoitti, että meillä on kaikki eväät päästä niihin tavoitteisiin. Katseet ovat jo ensi kaudessa ja siihen panostetaan isosti.”, kommentoi kautta urheilutoimenjohtaja Leif Allegren-Syrjä.
”Mahtava henki joukkueessa loi hienon kevään, jossa onnistuttiin lähes täydellisesti. Urheilutoimenjohtaja Leif Allegren-Syrjälle iso kiitos iskukykyisen joukkueen rakentamisesta ja Seikolan Markukselle kiitos, kun piti hyvää huolta äijien fysiikasta. Taustajoukoista kiitos myös penkin taakse Hatza, Jussi, Niko ja Erno, loistavaa työtä joka ukolta. Kiitos tietysti myös kaikille meidän yhteistyökumppaneille ja katsojille, jotka mahdollistivat tämän tarinan.”, päättää manageri Tommi Bergman.

