Avauksesta tappio – tällä viikolla kaksi peliä

Kauden avauksesta tappio
Laser HT taipui vierasottelussa Muik Hockeya vastaan 5-3 tappioon. Kotijoukkue Muik karkasi ottelun alussa jo 4-0 johtoon. Päävalmentaja Hakalan mukaan ottelun alussa oli selvästi nähtävissä jännitystä ja pientä katselua Laser HT:n puolelta, mutta Kovaniemen 4-1 maali käynnisti kuitenkin takaa-ajon.
Viimeisen erän Laser HT vei nimiinsä 1-2 luvuilla, mutta lopun kiri ei kuitenkaan kantanut voittoon saakka. Laser HT:n muut maalit tekivät Juho Korhonen ja Oskari Määttä, ottelussa pistetilinsä syötöillä avasivat myös Holopainen, Kemppainen, Tervonen ja Siira.
Laser HT:n maalilla McKenzie Chalmers torjui 42 laukausta, kun kotijoukkueen vahdille Elmeri Heikkilälle torjuntoja kertyi 28.

Kahden ottelun viikko
Laser HT:n ensimmäinen peli tällä viikolla pelataan perjantaina 19.9. Kalajoella. Vastassa on JHT, joka kärsi kaksi tappiota avausviikonloppuna, 4-3 Raahelle ja 5-7 Haukkoja vastaan. Ottelu alkaa perjantaina kello 18.30 ja kotikatsojille on tutusti nähtävissä Leijonat.TV:ssä.
Kotiavaus nähdään lauantaina Oulunsalossa, kun Hunters Porvoosta saapuu vieraaksi. Hunters avasi oman pistetilinsä viikonloppuna, kun FPS haki pisteet Porvoosta vasta voittolaukausten jälkeen.
Lauantain kotiotteluun liput maksavat 12€ ja alle 12-vuotiaat pääsevät otteluun ilmaiseksi. Lisäksi hallilla on tarjolla myös kausikortteja 85€ hinnalla.