Piippuun jäi
Laser HT – RaaheK 2-5
Raahen miehet veivät pisteet mukanaan lauantai-illan kärkiottelussa.
– Pettymys on päällimmäisenä mielessä. Ei pystytty esittämään parastamme kärkipelissä, mutta ei oteta mitään pois vastustajalta, ansaitsivat voiton, pettynyt päävalmentaja Jari Lehto aloittaa.
– Nukuttiin alussa ja kaveri vei eka erää. Toisessa päästiin mukaan ja pelattiin hyvää lätkää, mutta kaksi huonoa maalin jälkeistä vaihtoa ja vastustaja pysyi pelissä mukana. Lopussa ehkä näkyi eilinen kova peli. Ei pystytty kiristämään ja hukattiin saumamme tyhmiin jäähyihin.
Pari tyhmää jäähyä lopetti kirin.
– Mielestäni meillä oli myös sauma voittaakin tänään, mutta ei hyödynnetty paikkojamme. Tarjottiin kahden miehen ylivoimaakin melkein kaksi minuuttia mutta ei saatu edes kunnon paikkaa aikaiseksi. Näissä peleissä noista pitää vain naulata ainakin yksi maali, päättää Jaite.