Tiiviillä paketilla selkeä voitto
Laser HT – KeKi 10-2
Ei antanut Laser Kekin yllättää kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Oulunsalossa.
– Tänään oli meille tärkeä ilta. Viime kevään tapahtumien johdosta tämä peli oli ainakin meikäläisen kalenteriin merkattu isoilla kirjaimilla, huokaa päävalmentaja Jari Lehto ottelun jälkeen.
Ensimmäisen erän jälkeen Laser johti jo vakuuttavasti 5-1.
– Alussa oltiin vähän varovaisia, mutta mitä pidemmälle mentiin, päästiin peliin paremmin kiinni. Neljällä ketjulla rummutettiin vaihdosta toiseen vastustajan päätyyn ja kaveri putosi kyydistä.
Eskelinen iski kauden ensimmäisen hattutempun, häntä peesasivat Hartikainen ja Mertala kolmella tehopisteellä molemmat.
– Joukkue on tosi tiivis tällä hetkellä ja äijät tekee hommia toistensa eteen, joten tyytyväinen pitää olla, mutta meidän tavoite on parantaa tekemistämme joka ilta ja seuraava tapahtuma on tiistaina, päättää Lehto.